Bragg Omenaviinietikka

8,95 

Luontaistuotekauppa: Hyvinvoinnin Tavaratalo

Siirry kauppaan »

Tuotetunnus: 743057011610 Osasto:
Tuotemerkki: EKORUOKA

Kuvaus

Bragg omenaviinietikka tuoreista, kokonaisista omenoista. Omenasiiderietikasta saat mainiota terveysjuomaa. Mehu on laimentamatonta ja suodattamatonta. Omenaviinietikka tunnetaan myös nimellä omenasiiderietikka. Bragg omenasiiderietikkaa voi käyttää tavallisen etikan tapaan kastikkeiden valmistukseen tai muuhun maustamiseen ja säilöntään. Useimmat kuitenkin valmistavat omenaviinietikasta terveysjuomaa. Käyttö Juo runsaasti vettä (esim. 6 dl) ja sekoita veteen 1-2 ruokalusikallista Bragg omenaviinietikkaa. Näin kannattaa tehdä esimerkiksi kolme kertaa päivässä. Juoman voi myös makeuttaa hunajalla. Tuotteen etikkahappopitoisuus on 5 %. Jos juot runsaasti omenasiiderietikkaa, muista huolehtia hampaistasi. Juoman voi nauttia esimerkiksi pillillä. Vinkkejä tuotteen käyttöön Patricia Braggin aamudrinkki: Sekoita 2 tl Bragg Omenaviinietikkaa, 2 dl vettä ja 2 tl hunajaa. Mummun ja Vaijan salaattikastike: Sekoita 1 dl kurpitsansiemen- tai oliiviöljyä, 1/3 dl Bragg Omenaviinietikkaa, 1 rkl soijakastiketta, ripaus sokeria / hunajaa. Purista joukkoon yksi valkosipulinkynsi. Kyseessä on sama omenviinietikka, jota Yhdysvalloissa markkinoidaan nimellä Bragg Organic Raw Apple Cider Vinegar (Mother of Vinegar). Säilytys Omenaviinietikka ei vaadi jääkaappisäilytysta. Ravista hyvin ennen käyttöä. Mahdollinen sakka kuuluu tuotteen luonteeseen.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Bragg Omenaviinietikka”